Mikä ilo ja riemu onkaan herätä siihen että oma rakkahin on siinä vierellä! Heräillä siinä kaikessa rauhassa, silittää toisen päätä, maata nenät vastakkain... Pieni etäisyys saattaa tehdä todella hyvää, koska silloin taas huomaa miten rakas toinen on ja osaa arvostaa sitä yhteistä aikaa, helliä kosketuksia ja lempeitä sanoja. Mieheni palasi siis eilen illalla myöhään kotiin leiriltä jolla oli ollut ohjaajana. Oli kuulemma ollut rankka leiri, joten sauna, olut ja vohvelit taisivat maittaa oikein hyvin. Tänäänkin vielä olen ollut ihan täpinöissäni. Ja se on ihanaa kun huomaa miehensä kosketuksesta että hänelläkin on ollut kova ikävä.

Perjantaina eräs ystävämme - kutsun häntä vaikka Sennaksi - tuli meille viettämään hiihtoloman viimeisiä päiviä. Oli todella mukavaa ettei tarvinnut ihan yksin olla koko viikkoa. Vaikka täällä pikkukaupungissa ei paljoa viihdykettä ole saatiin aika varsin mukavasti kulumaan rupattelemalla, kävelylenkeillä, ruuanlaitolla, saunomisella, julmahuvilla ja ikkunoiden pesulla. Sain myös makuuhuonettamme vähän sisustettua enemmän, kun se on tähän mennessä ollut vähän kolkko. Huonekasvejakin olen yrittänyt vähän levitellä, mutta haasteellista se on kun tässä kämpässä ei ikkunalautoja ole. Siitäkin olen varsin ylpeä että olen saanut tiskikasan pidettyä pienenä (Senna tosin kyllä auttoi) ja pyykkiäkin vähäsen pestyä.

Eipä tuo rakas mieheni kovin kauaa kerennyt kotona olemaan ja hengähtämään kun tuossa äskettäin lähti Helsinkiä kohti bänditreeneihin ja heitti samalla Sennan junalle. Nyt ollaan taas kahdestaan - kisu ja minä. Toki rakas tulee illalla taas kotiin, eli yksinään ei tarvitse mennä nukkumaan. Jos sitä nukkua malttaa...