Jotenkin tuntuu että taaskaan ei ole mitään kummallista tapahtunut. Elämä menee vaan samaa rataa koko ajan. Olen aina muutaman päivän kotona ilman mitään suunnitelmia ja sitten saatan joku päivä pyörähtää koululla. Eilen viimeksi. Positiivistä siinä oli se että sain taas opinnäytetyötäni vähän eteenpäin. Olin nimittäin juttelemassa erään yhteistyökumppanin kanssa (jota jännitin aika kovasti), mutta se menikin yllättävän kivuttomasti. Itseasiassa tällä oli jopa enemmän tarjottavaa kuin uskalsin odottaa. No, pitää nyt nähdä että onko tuo mies nyt sitten puheensa veroinen. Mutta kovasti ilahduin siitä silti!

Täällä kotonakin on mennyt ihan mukavasti. Lukuunottamatta viime yötä jolloin kisu herätteli toistuvasti (sai jopa ikkunan avattua!). Taitaa tytöllä olla hiukan kevättä rinnassa vaikka onkin leikattu. Miehelläni taas on aika rankkaa ollut, ei ainoastaan töiden puolesta. Viime syksystä lähtien on ollut selkävaivoja ja ne tuntuvat aina vain masentavan. Onhan se toki ymmärrettävää että henkilö, joka aiemmin on ollut kovinkin liikkuvainen ja nyt ei enää voi tehdä juuri mitään raskaampaa, tuntee itsensä voimattomaksi ja toivottomaksi. Vaikka selkä onkin nyt viime viikon aikana erityisesti vihotellut on mieheni ollut mielestäni ihanan hellä ja huomaavainen. Pitänee kait yrittää häntä rohkaista ja koettaa olla hyvä vaimo (käytännössä tiskata, pestä pyykkiä, kokata, siivota) ettei voimat ihan täysin hupene. Tuntuu välillä vaan niin kauhealta katsoa vierestä ja todeta että ei siinä voi paljoa tehdä helpottaakseen toisen oloa. Ei tässä muuta voi kuin yrittää luottaa siihen ettei rukoukset nyttenkään turhia ole.