Olen ollut maanantaista lähtien reissussa kun tällä viikolla on lähes joka päivä luentoja eikä sitä joka aamu jaksa herätä ennen kuutta että ehtisi kouluun (kun sitä matkaa on sellainen toistasataa kilometriä). Olen sitten yöpynyt muutaman kaverin luona. Toisaalta vaihtelu virkistää, toisaalta tekisi mieli olla vain kotona.

Mieheni kävi tuossa alkuviikosta vanhempiensa luona että saisi vähän maiseman vaihtoa ja hetken itsekseen. Eilen sitten nähtiin ja vietettiin kaksivuotis kihlajaispäivää (vaikka se oli jo tiistaina). Ei siinä mitään ihmeellistä tempaistu, käytiin vain syömässä ja mentiin sitten siskoni Fridan ja hänen miehensä luo kilistelemään samppanjaa. Oli oikein mukava ilta.

Olen siitä niin iloinen että miehemme tuntuvat tulevan todella hyvin toimeen. Se on jostakin syystä minulle tärkeää. Toisen siskoni, Hennin mies taas on sellainen tapaus että hänen kanssaan ei pitkiä aikoja jaksa viettää. Se varsinkin harmittaa että mieheni ei heidän kummankaan kanssa oikein viihdy ja joka kerta kun heistä tulee puhe niin mieheni pinna kiristyy. On se toki ymmärrettävää, sillä Hennikään ei ole mikään helpoin ihminen. Itse olen sen verran kauan Hennin kanssa lapsuudenkodissa asunut että olen oppinut päästämään joitain asioita suoraan toisesta korvasta ulos. Kaikilla ei vain kemiat pelaa yhteen, mutta onneksi edes joillakin.

Huomenna vielä yksi luento ja sitten pääsen vihdoin taas kotiin. Vaikka onkin ollut mukavaa nähdä tuttuja ihmisiä niin tämä suurkaupungin vilinä kyllä ottaa voimille, varsinkin kun ei ole mitään sellaista kodin tapaista missä voisi ihan täysin rentoutua ja käydä jääkaapilla silloin kun huvittaa. Jos vain jaksaisin valmistua tänä keväänä niin eiköhän tuo reissaaminenkin ala pikku hiljaa olemaan historiaa.