Olen melkein koko kesän vain laiskotellut opinnäytetyöni suhteen, mutta näin syksyn jo häämöttäessä alkaa pieni paniikinomainen valua pitkin lahjetta. Sain itseäni kuitenkin sen verran niskasta otettua kiinni että väänsin itselleni aikataulun. Siihen jäi muutamia tyhjiä päiviä, mutta tuon sairastelun (ja laiskottelun) takia nekin päivät on nyt kulutettu. Elikkäs nyt pitäis ihan oikeasti tehdä sitä opparia aina kun on mahdollisuus...

No, minä sitten tänään tarkistin tuon aikataulun ja totesin että pakko sitä on tänäänkin väsätä jos haluaa paperit käteen lokakuussa. Eikun paperit esille ja tietokone päälle ja muistitikku... Niin. Missäköhän se? Taisi taas sisäinen oravani nostaa päätään kun viimeksi sitä käytin, eli olen ilmeisesti kätkenyt sen johonkin niin hyvään jemmaan etten edes itse muista missä se on. Sohvapöydän hyllykössä sen olen viimeksi nähnyt, tulipahan sekin sitten siivottua. Taitaa mennä joulukuulle tuo valmistuminen ellei se pian löydy. TIEDÄN, ettei opinnäytetyötä sovi tallentaa vain yhteen paikkaan, ja ehkä sen nyt viimein myös OPIN. Kunhan sen vain ensin löytäisi. Ei kyllä ole muistitikku yhtään nimensä arvoinen. Ainakaan minun muisti ei ole parantunut sen myötä

Lapsuuden ajoilta muistan seuraavan lorun jota aina kirjoitettiin kavereiden muistokirjoihin:

Låt mig sitta i ditt minne
på en liten, liten pinne.
Men om pinnen blir för kort,
faller jag ur minnet bort.

Elikkäa på finska öbaut: "Saanen istua muistissasi pikku, pikku tikulla. Mutta jos tikku liian lyhyeksi käy,  putoan muististasi pois." Ei vissiin olla tikun kanssa sitten enää kavereita...