Mikään ei varmaan ole niin ärsyttävää, kuin jos jalkoja palelee eikä ole mitään keinoa korjata tilanne. Käytiin eilen vähän pohjoisemmassa, missä hieman tuota kosteanlaista lumisadetta piisasi vähän paremmin kuin täällä kotona. Olin taas ihanissa korkkareissani liikenteessä, ja totesin taas kerran miten ei olisi surkeampia kenkiä tuohon räntäkeliin voinut valita. No, eihän sitä valinnanvaraa nyt edes niin kovin paljoa ollut alunperinkään! Totesin myös, että kylmällä kelillä olisi kiva olla kengät joissa on vähän paksumpi pohja ettei kylmyys ihan heti kulkeudu läpi, että kostealla kelillä olisi kiva jos kengät ei vuoda, ja olisi myös kiva jos ei tarvitisi koko päivää pitää täysin hengittämättömiä kenkiä jalassa niin että syntyy mukava hautumisen tunnelma varpaanväleihin. Tuloksena oli kylmät, märät ja haisevat jalat. Yök.

Illalla kun oltiin kotimatkalla koin todellisen oivalluksen: minullahan on viimevuodesta edelleen ne samat talvikengät! Paksut pohjat, tukevat, rosoinen pohja = hyvä pito, lämmittävät nilkkoja. Miksi ihmeessä en vain yksinkertaisesti muistanut niitä kenkiä aiemmin?! Älytöntä. Taitaa olla jotakin tarttuvaa dementiaa liikkeellä tuolla töissä... Mutta nyt olen niiiiin autuas, kun voi kulkea jalat lämpiminä ja kuivina. Vaikkei täällä tietenkään sitä loskaa ole.