Mieheni palasi reissusta perjantaina. Suunnitelmissa oli että olisin käynyt hakemassa hänet kotiin, joskaan en lentokentälle kerennyt kun olin töissä. Koskaan mikään tietenkään ei mene juuri niin kuin on suunnitellut. Olin vienyt auton korjaamolle maanantaina luottaen siihen että ei siinä voi kovin montaa päivää mennä ennenkuin sen saa takaisin. Mutta kas vaan! En tiedä onko tämä taas näitä pikkupaikkojen huonoja puolia, mutta soittivat sitten perjantaina ja sanoivat että menee vielä maanantaihin kun eivät olleet saaneet oikean kokoisia osia. Höh! Eipä siinä muu auttanut kuin miettiä että keneltä voisi autoa lainata. Isä on reissussa omallansa, kenelläkään kaverilla ei taida olla omaa autoa, mutta äitillä ja miehellään on. Jos sitä voi autoksi sanoa - Ford Escort -85... Sillä kun meinaa ohittaa niin pelkkä ajatus saa adrenaliinin virtaamaan. No, paremman puutteessa kysyin sitten äitiltä että saako sitä lainata. Näköjään ihan kaikki ei ollut minua vastaan, vaan selvisikin että heillä on joku hiukan uudempi ja luotettavampi auto. Onneksi oli myötätuuli ne 10 km jotka piti pyörällä viillettää Nissania noutamaan. Sillä sitten pöristelin Helsinkiin päin, ukkoa noutamaan.

Ressukkahan oli ihan tillin tallin, tuota aikaeroa kun riittää jenkkilästä tänne. Pysytteli kaikin voimin hereillä koko matkan kotiin, jaksoi vielä jotain syödäkin ja kertoa matkasta. Saunakin lämmitettiin. Mutta mikä ihme siinä on että vaikka kuinka väsyttää niin aina löytyy intoa lempimiseen. Mukavaahan se vaan on, ja taisi kyllä uni maistua jälkeenpäin.