Tapasin tänään todella pitkästä aikaa erästä lukioaikojen hyvää ystävääni. Tosi ystävän tunnistaa siitä että vaikka viime kuulumisista olisi jopa yli puoli vuotta tai enemmänkin niin mikään ei ole muuttunut. Tientenkin olosuhteet muuttuvat ja persoona saattaa olla hieman hiotumpi sitten viime kerralla, mutta se yhteys on sama ihan heti kättelystä tai tässä tapauksessa halauksesta.

Se on oikeastaan aika mielenkiintoinen tarina miten me päädyimmekään niin hyviksi ystäviksi. Tutustuimme ylä asteella siten että minä aina välitunnilla, muiden mielipiteistä piittaamatta, änkesin tämän henkilön seuraan ja pikku hiljaa hänkin kiintyi minuun. Hän houkutteli minut mukaan balettitunneille ja siitä tulikin meidän yhteinen intohimo. Jossakin vaiheessa päädyimme kirjoittelemaan toisillemme ikään kuin kirjeitä, mutta päiväkirjan tapaiseen nidokseen. Hän opetti minulle miten tärkeää on olla ystävällinen kaikille, tervehtiä ja kehua. Tuo välillä niin yli-innokas ja positiivinen sävy melkeinpä väkisin tarttui minuunkin. Lukion jälkeen muutimme eri paikkakunnille opiskelemaan ja yhteydenpito jäi vähäiseksi. Kuitenki aina kun tapaamme kaikki on niin kuin ennenkin!

Oikeastaan tarvitsisin hänen kaltaistaan henkilöä joka päivä niin että muistaisin miten ollaan hyvä ihminen. Tietenkään kukaan meistä ei ole täydellinen. Olen hänelle moneen kertaan pitänyt "moraalisaarnaa", koska ilmeisesti käsityksemme oikeasta ja väärästä on hieman eri. Tai no, ei oikeastaan eri - hän yleensä kuitenkin tietää toimineensa vähemmän fiksusti. Mutta kuitenkin ihailen hänen asennettaan elämää kohtaan ja arvostan syvästi niitä hyveitä joita hän minulle on opettanut. Ja se on ihanaa saada peilata itseään välillä johonkin toiseenkin ihmiseen kuin vain omaa aviopuolisoonsa, vaikka sekin on todella tärkeää. Mutta kyllä ne Hyvät Rakkaat Ystävät ovat todella arvokkaita eikä niitä tulisi unohtaa vaikka alkaakin seurustelemaan tai menee naimisiin tai muuttaa toiselle puolelle palloa.