Koulusta kirjoittelen. Kova on ikävä kotiin mieheni kainaloon. Tuon viikonlopun jäljiltä on ehkä toistaiseksi ainakin tunnelma hieman rauhoittunut. Ehkä sen takia että mieheni ei nyt ole joutunut olemaan tekemisissä pomonsa kanssa. Ehkä sen takia että pääsi eilen bänditreeneissä tuulettamaan aivojaan kaveriporukassa. Ainakin omassa sydämessäni on nyt rauha.

Eilen tuskailin niin tolkuttomasti erään koulutehtävän parissa. Jotenkin kaikki kirjalliset hommat on aina niin vastenmielisiä. Paljon ennemmin menisin tenttiin. Harmi ettei niitä enää mulla ole. Kaikki kuiva sahanpurunmakuinen nysväys vain jäljellä (mm. opinnäytetyö). No, sain kuitenkin tehtävän eilen illalla lähetettyä opettajalleni ja huomenna on seminaarit. Saa nähdä. Mulle toki riittää että saan kurssista opintopisteet. Toivottavasti tuo turhautuneisuuden rajamailla väkräämäni tehtävä on riittävän hyvä siihen edes. Kyllä välillä niin kypsyttää tämä valmistuminen!

Tänään olen menossa tapaamaan erästä toista lukioajan kaveriani, Millaa. En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä taas muutamaan vuoteen, joten saa nähdä kuinka paljon hänen elämässään on sinä aikana kerennyt tapahtumaan. Omassa elämässäni kun tuntuu ettei mitään hirmuisen ihmeellistä ole viimevuosina tapahtunut, muuta kuin että olen mennyt naimisiin, kisu on tullut taloon ja olemme juuri muuttaneet lapsuuden paikkakunnalleni. Ja tämä kaikki kolmessa vuodessa siis. Toisaalta olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän. Tuohon kyllä saisi sisältyä tuo valmistuminenkin, mutta sitä odotellessa... Eipähän kestä hirmuisen kauan päivittää tapahtuneita ystäville joita ei ole pitkään aikaan tavannut.