Nyt kyllä taas vaihteeksi ahdistaa niin hullun lailla tuo opinnäytetyön etenemättömyys. Tänään oli viimeinen lähiopetuspäivä, eli viimeinen tentti tuli kirjoitettua (ellei sitten mene uusintaan). Jotenkin se että tämän kevään on käynyt taas luennoilla on hiukan lievittänyt tuota ahdistusta koska opintoni ovat sentään näennäisesti (ja välillä ihan oikeastikin) edistyneet.

Minun olisi siis pitänyt opintosuunnitelman mukaan valmistua jo viime keväänä, mutta laiskuus ja ahdistuksen aiheuttama jähmetys ovat hidastaneet mukavasti tätä opiskeluvauhtia. Opinto-oikeuteni olisi loppunut nyt tänä keväänä, mutta koska en vieläkään ole saanut hommia tehdyksi niin anoin sitten lisäaikaa. Tätänykyä opinto-oikeus päättyy tammikuuhun. Toivoisin niin että voisin saada paperit käteen ennen tuota. Sitä on jahkailtu jo niin pitkään.

Tai no. Minähän tässä olen jahkaillut ja ollut tekemättä niitä kirjallisia tehtäviä joita olisi pitänyt kurssien aikana tehdä. En tiedä onko tämä saamattomuuteni geneettistä perää vai onko elinympäristöni pääsyy siihen. Turha ehkä kuitenkaan etsiä syyllisiä tähän tilanteeseen, parempi olisi suunnata energia tilanteen korjaamiseen. Mutta että turhauttaa! Opinnäytetyöni on taas siinä vaiheessa että en oikein tiedä miten pitäisi edetä. Toisaalta voisin hyvin yrittää kirjoittaa sitä liibalaabaa mitä nyt tieteellisiin kirjoituksiin kuuluu, mutta kun se on niin kuivaa.

Törmäsin tässä yksi päivä Helmiin junassa. Hän on ystäväni teinivuosilta ja on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin minäkin. Helmi on minua pari vuotta nuorempi ja yläasteen jälkeen iskeneen masennuksen takia ei mennyt lukioon vaan oli muutaman vuoden sairaslomalla. Onneksi hän siitä toipui ja elämänsä tuntuisi nyt olevan todella hyvin raiteillaan - opiskelee iltalukiossa ja ilmeisesti kirjoittaa syksyllä ylioppilaaksi. Oli niin lohdullista kuulla että en ole ainoa joka ei tunnu saavan opintojaan etenemään. Helmilläkin siis ilmeisesti nämä kirjalliset tehtävät ja lukeminen pännii kovasti. En siis ole iloinen siitä että hänellä tuo koulu venyy, vaan siitä että vertaistuki on niin lohdullista!