No niin. Taas tuli mokattua ja monet sen seurauksena minuun pettyneitä. Minkäs sitä taliaivoudelleen oikein voi. Vaikka pitäisi voida. Ainakin teoriassa.

Oli siis suunnitelmissa että olisimme bändini V:n kanssa harjoitelleet tänään pitkästä aikaa yhdessä. Viime treeneihin en jaksanut vaivautua kun olin just ollut vatsataudissa, mutta koska eräs keikka on pukkaamassa piakkoin päälle olisi tuo treenaaminen erittäin tärkeää. Mutta kas, kun tänä aamuna heräsin aikaisin (5.35) ehtiäkseni opiskelupaikkakunnalleni kouluun en yhtään, siis yhtään, muistanut niitä bänditreenejä (treenaamme samalla paikkakunnalla kuin missä käyn koulua) saatikka mitään muutakaan. Väsyneenä ei vaan aivot toimi. Vielä silloinkaan kun viimeinen luento läheni loppuaan ei asia juolahtanut mieleeni. Vasta sitten kun olin kaksi tuntia istunut junassa ja vihdoin kotona totesin että voi perse. Se niistä treeneistä. Ja tietty kitaristimme sai siitä kunnon kilarit (täysin ymmärrettävää). Ei tietenkään puhelimessa viitsinyt vuodattaa, kai yritti tunteenkuohuaan hiukan hillitä, mutta hetken päästä tuli tiukan sävyinen viesti. Täysin ymmärrettävää. Sanoi että tuo muistaminen kuitenkin loppujen lopuksi on tahdon asia.

No, en voi mitenkään puolustautua (tai puolustaa yhteistyökyvyttömiä aivojani), eikä siitä kukaan paremmalle tuulelle tule. Ja pakko myöntää että olisinhan minä voinut vielä joitain toimenpiteitä tehdä varmistaakseni sen että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se että kirjoittaa jonkun jutun kalenteriin on ihan must, mutta sekään ei vielä takaa mitään. Vaikka siihen kalenteriin vilkaisisikin aina vähän väliä. Pitäisi varmaan opetella sitä että aina laittaa puhelimeen muistutuksen kaikesta. Voi elämä...

Onneksi miehelläni on ymmärrystä tällaiselle, ainakin yleensä, huonomuistinen kun itsekin on. Vaikka toki se suututtaa kenet tahansa jos unohtaa jotain tärkeää. Lohdullista (tai oikeastaan ehkä ei) on se että olen saanut todistaa että mieheni muisti on omaani vielä uskomattomampi. Tässä yksi aamu etsittiin hänen avaintaan tunnin verran ennenkuin ne löytyivät aivan uskomattomasta (tavallaan ehkä kuitenkin jotenkin loogisesta) paikasta minne hän ne oli kiireessä ja väsyneenä edellisenä päivänä laittanut ja ilmeisesti ajatellut että se on hyvä paikka... Ja pankkikorttinsakin kerran piilotti vähän liian hyvään piiloon, nimittäin kirjahyllyyn kahden kirjan väliin. Ei nämä aivot aina ihan loogisesti ja toivotulla tavalla toimi. Pitäisi varmaan ruveta syömään kalaöljypillereitä tupla annoksin. Jos vaan muistaisi ottaa...